9. maaliskuuta 2006

Ota minusta puolet

Rankka päivä takana. Järvenpään kautta Helsinkiin ja taas takaisin. Ollin kanssa oli mukava jutustella ja suunnitella lehteä. Kävimme myös Unicaféssa patongilla, oli halpaa ja hyvää, vaikka kassan neiti katseli amiskorttiani hieman epäillen. Sama opiskelijaoikeus sillä on saatava, saatana! Hermostuttaa se, että sen lisäksi, etten itse arvosta itseäni ja opiskelupaikkaani, muutkaan eivät sitä tee.

Selkä ja kylki ovat mahdottoman kipeät. Eilen kävin aika riuskalla sauvakävelylenkillä, voi johtua siitä tai sitten tulehdus on levinnyt selkälihaksiinkin. Siitä huolimatta ajattelin huomenna mennä uimaan, mikäli suinkaan kykenen. Ja sitten pitäisi siivota, että lauantaina voimme sotkea uudestaan. Niinpä niin.

Pääsenkin jo huomenna V:n kainaloon. Mukavaa. Vaikka bileet Heidillä olisivat maittaneet mainiosti. Ehkä myöhemmin. Ehkä saan vähän synttärilahjojakin; olenkohan ollut riittävän kiltti siihen?

Booliainekset odottavat kaapissa. Huomenna pitäisi käydä silti kaupassa. Ja jaksaa miljoona muutakin asiaa. Ja oloni on niin raihnainen, ettei tosikaan. Tänään sentään luin huomattavalla innolla alleviivauksia ja muistiinpanoja tehden reilut 30 sivua. Edistystä.

Tylsä olo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!