28. maaliskuuta 2006

Passissa

Tänään oli ehdottoman huono päivä.

Olin kirjastossa lukemassa kaksi tuntia. Sitten tunniksi uimaan. Samalla radalla kanssani kellui lihava mummo. Vähintäänkin paskamaista, että se ui keskellä rataa niin, ettei kummaltakaan puolelta päässyt ohi. Onneksi vesijumppa jatkui, ja mummo siirtyi viereiseen altaaseen kaltaistensa pariin. No, eipä mennyt kauaakaan, kun täysin varoittamatta viereiselle radalle porskutti joku punapäinen mulkvisti, jonka oli ilmeisesti IHAN PAKKO näyttää uimataitoaan pärskimällä ja loiskuttamalla. Hermot meinasi mennä, mutta peitin silmäni uimalaseilla ja jatkoin tyynesti omia sammakkopotkujani. Minun uintireissuani ei noin vaan pilata, perkele.

Päivän lopullinen antikliimaksi tapahtui poliisiasemalla, jossa sekoilin totaalisesti passihakemuksien, passikuvien ja muun byrokratian seassa. Itku silmässä kompastelin ulos virastosta luvattuani tuoda passikuvat huomenna. Englantiin olisi päästävä kahden viikon päästä, eikä minulla ole mitään tietoa passista. Näin meillä asiat hoidetaan. Tätäkään en ole voinut aiemmin tehdä, kyllähän minulle jo Venäjän rajaa syksyllä ylittäessäni huomautettiin, että passini on menossa rikki. Joojoo. No, kannatti sitten tarkastaa tilanne vasta nyt kun passin käyttö on taas ajankohtaista. Ja kyllä, muovitettu tietosivu on halkeamassa irti. Hieno homma kaikenkaikkiaan.

Päivän hyviä puolia:
- ostin puuttuvat Harry Potterit
- lainasin kirjastosta oivan kasan kiinnostavia levyjä
- sain tehtyä kasan muistiinpanoja
- aurinko melkein paistoi
- olen alkanut vakavissani miettiä, eroaisinko koulusta jo nyt keväällä. Mikäänhän minua ei varsinaisesti estä.

Huomenna on toinen vuosikokous. Inhoni partiota kohtaan on kasvanut pelottavalla vauhdilla. Kaukana on rentoutuminen / kiva harrastus, jossa oppii kivoja juttuja. Vielä vajaa vuosi pitäisi jaksaa, en tiedä miten.






Kunpa huomenna olisi kaikki toisin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!