27. joulukuuta 2007

Uutta odotellen

Ostoslistalla:

- uusi kahvinkeitin (vanha hajosi, perkele)
- uusi vaatekaappi (vanha on hajoamaisillaan sekä ruma, perkele)
- lisää kirjahyllyä (vanha on kiva, mutta ääriään myöten täynnä)
- j.n.e.

Joulu tulla jolahti ja saman tienhän se menikin. Onneksi se on vain kerran vuodessa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, perhe pysyi sovussa ja näin kavereitakin. Lahjojakin sain, erittäin hyviä sellaisia (pitäisi vain vielä jollain konstilla saada ne tänne Tampereelle asti...) ja kaikin puolin on ihan leppoisa olo. Mitä nyt on pientä murhetta tuosta proseminaarista, mutta en vaivu vielä suruun. Yritän kuitenkin koko ajan.

Olen tehnyt päätöksen parantaa elämäntapojani radikaalisti. Uuden vuoden paikkeilla tämä ei tietenkään herätä kenessäkään mitään kummallista: kuka nyt EI lupaisi liikkua ja laihduttaa enemmän, syödä, juoda, kiroilla ja tupakoida vähemmän. Mut hei, onhan noissakin jo jotain.

Yläkerran rokkiurpo paukuttaa, sytytin pihalle lyhdyn ja jännitän, jokohan naapurin vauva on syntynyt. Vuosi alkaa vedellä viimeisiään, ja minä odotan uutta sellaista ihan hyvillä mielin. Aina on mahdollisuus parantaa, muuttua ja tehdä asioita toisin. Onneksi.

Ja meillä on kohta vuosipäivä (3 vuotta). Hih.

1 kommentti:

  1. Voi vitsi, kiva kun osui kohdilleen! Aattelin heti, että albumi joko parantaa tai pahentaa matkakuumetta ;---DDD

    Kisunkorvike moukaa jääkaapin ovessa ja tuottaa hyvää mieltä! Kiitos siitä.

    Jipii, kohta alkaa taas lomaisa arki, kun sököstyöt loppuu. En malta odottaa...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!