11. helmikuuta 2008

Into

Kuukauden bongaus: M.A. Numminen hedelmäostoksilla!

Äidilleni alkaa iskeä viidenkympin villitys. Hänellä on tuo maaginen syntymäpäivä huhtikuussa ja alkuperäinen suunnitelma oli, että sitä ei vietetä, piste. Itse ehdottelin kainosti esimerkiksi matkaa johonkin kivaan kulttuurikohteeseen (Ateena ois ollu kiva!) perheen kesken, mutta pikkuveljeni on parhaillaan isojen poikien leirillä Vekarajärvellä, joten sen varaan ei kannattanut laskea. Nyt äiti on päättänyt sittenkin pitää juhlat, ja alkuperäinen "vain lähisuvulle!" on muuttunut "no jos nyt kavereille kans". Nykyiset työkaverit sentään juhlivat erikseen. Minun tehtäväkseni on näköjään tullut kutsukortin suunnittelu, ja lupasin äidille, että minulla on näyttää hänelle luonnoksia ensi lauantaina. Eipä ole. En ole jaksanut pätkääkään miettiä asiaa, tenttikirjatkin painavat liikaa. No, yritetään tässä joku ilta. Ihmeellisintä on äitini jatkuva luottamus graafisen suunnittelijan taitoihini, vaikka ne ovat hyvin vajavaiset ja kesken jääneet.

Ulkona on sumua. Porkkanat ovat homeessa. Kissanhiekkapussi vuotaa. Minun tekee mieli isoa minttukaakaota kuohkealla kermavaahdolla.

Jos jaksaisi edes yhden päivän ilman kahden tunnin päiväunia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!