23. helmikuuta 2008

Islam ja sota

...oli yksi tämänpäiväisen tentin esseevaihtoehdoista, ei siitä sen enempää. Taas on yksi tentti takana. Seuraavaa odotellessa olen raahannut kilokaupalla kirjoja kirjastosta odottelemaan sängyn viereen. Jopa muutaman dekkarin! Ei todellakaan tapaistani, mutta pitäähän minun nyt katsastaa Wallanderit myös alkuperäisasussaan, tähän mennessä olen vain tuijottanut niitä telkkarista. Tällä hetkellä mielessä pyörii Sudan, sillä antropologian kurssin lopputyöksi pitäisi pyöräyttää neljän sivun englanninkielinen essee sudanilaistytön elämästä Suomessa, lähdeviitteillä varustettuna. Autsch. Tunnelmaan päästäkseni olen selaillut kirjastosta kaappaamaani valokuvateosta, ainakin se inspiroi matkakuumetta, jos ei muuta. Kohta on pakko aloittaa kirjoittaminen, sillä tekstin pitää olla opettajalla maanantaiaamuna kello 10. Siinä vaiheessa olen maannut jo 10 minuuttia hammaslääkärin tuolissa viisaudenhampaiden poistossa. Hyh... Ahdistaa. Huomenna täytyy käydä hamuamassa lähikaupasta kaikkia marjakeittomakuja, sillä mikäli historia toistaa itseään, vuodan verta kolme päivää ja olen muissa maailmoissa saman verran. Pitäisikö vetäistä huomenna suojakänni?

Opiskeluhommista puheenollen, kaksi muutakin kirjoitustyötä on työn alla, ne pitää saada huomenna valmiiksi. No, onneksi olen onneton no-life-hylkiö, joten onhan minulla tässä aikaa... Kumma vaan kun ei kiinnosta. Tosin tähän mennessä olen jo oppinut sen, ettei se ns. inspiraatio sieltä kuitenkaan tule, kirjoittaminen täytyy vain aloittaa. (No joo, kunhan huvittaisi...)

Helpotusta on luvassa mummorintamalla, sillä Lahden mummi menee palvelutalojonoon. Kävimme äidin ja mummin kanssa eilen tutustumassa lahtelaiseen vanhushautomoon, ja paikka vakuutti kaikin puolin - ennen kaikkea mummin itsensä. Nyt vain toivotaan, ettei jono ole liian pitkä. Onnekkaalla mummillani on riittävästi tuloja ja omaisuutta, joten hän voi huoletta hakea yksityiseen palvelutaloon - se on onnea se. Toivottavasti minäkin sitten vanhana voin elää ihmisarvoista elämää. Kauhistuttavia ovat niiden vanhusten kohtalot, jotka vuositolkulla odottavat paikkaa kunnalliselta puolelta. Mikä lienee tulevaisuus suurten ikäluokkien kohdalla...


Samalla matkalla kävimme tietenkin serkkulassa vauvaa katsomassa, hän on jo iso ja nauravainen, kohta varmaan jo liikkuu omin avuin. Ihana bebe.

Tampereen taivas on monena iltana ollut punainen ja lumoava. Saman soisi jatkuvan edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!