5. joulukuuta 2008

Ostoksilla, minäkö?

Huoneessani on mies, ollut jo keskiviikosta alkaen. Lähtee kuulemma huomenna pois. Sitten saan oman nettipiuhani takaisin. Miehestä on hyötyäkin, meillä on nyt lopultakin seinässä kiinni oleva pesukone ja uutuuttaan hohkaava digiboksi! Katson huomenna linnanjuhlat ja syön fetasalaattia ja suklaata, jos jokin suklaata myyvä paikka on huomenna auki. Muussa tapauksessa vain fetasalaattia. Ja pesen pyykkiä, kun se on lopultakin mahdollista. En käsipyykkää enää koskaan! Ei ihmekään, että Värttinällä on oma pyykkäyslaulu, ei sellaista touhua ole nyt eikä aiemminkaan kukaan voinut ihan täysissä järjissään laulamatta tehdä. Hyh.

Olen pakannut ostamani joululahjat. Vielä muutama on hakusessa. En ota paineita. Ostoksien tekeminen on ihan kivaa, paitsi silloin, jos kaikki muut ympärillä olevat tyrkkivät. Älkää stressatko! Älkää kuluttako, vaikka Jyrki käskee! Miettikää, harkitkaa, lahjokaa ajatuksella. Ei se tavara ja glitter, vaan jokin muu, jonka voi löytää muualtakin kuin käärepaperien alta.

Käytiin katsomassa uusi Bond. Bond on ihan jees. Bond-tyttö oli lähes onnistunut tapaus, mutta viime hetkillä menetti siltikin naisvoimansa ja inisi vaan huoneen nurkassa ja Jamesin piti pelastaa. Ehkä jotkin asiat eivät vain muutu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!