18. tammikuuta 2012

Saituri iski!

Molière 1622-1673. Kuva: Wikipedia.

Hyppäsin hetkeksi runoista draamaan. Minusta on aina tuntunut todella oudolta ajatukselta lukea näytelmiä: eikö niiden pointti ole nimenomaan katsoa, miten näyttelijät tulkitsevat tekstin merkityksineen lavalla? No, en ole teatterin(kaan) asiantuntija, ja Molièren klassikkonäytelmä Saituri tuntui sopivan helpolta selätettävältä niistä ennen 1800-lukua julkaistuista teoksista, joita tenttiin on kolme luettava.

Molière, alun perin Jean Baptiste Poquelin, oli pariisilainen teatterille sydämensä menettänyt mies, joka päätyi näyttelijäksi, ohjaajaksi, teatterinjohtajaksi ja näytelmäkirjailijaksi. Molière esitti seurueineen tuotoksiaan itse kuningas Ludvig XIV:lle, jonka armoitetussa suosiossa herra sai kuolemaansa saakka paistatella.

Saituri kertoo rahasta, rakkaudesta ja ahneudesta. Päähenkilö on sairaalloisen saita ylhäisömies Harpagon, jonka lapset, poika Cléante ja tytär Élise, aiheuttavat leski-isälleen harmaita hiuksia tuhlaavaisuudellaan (=ylipäänsä käyttävät rahaa sellaisiin turhuuksiin kuin ruoan ostamiseen) sekä rakkaussotkuillaan. Isä haluaisi naittaa lapsensa mahdollisimman edullisesti, Élisen vanhalle kurpalle, joka ei vaadi myötäjäisiä ja Cléanten kypsälle leskelle. Itse hän on iskenyt silmänsä kauniiseen Marianeen, joka taas onkin Cléanten mielitietty. Élisen sydän pamppailee talon hovimestarille Valèrelle, jolla on (tietenkin) romanttinen, salattu menneisyys. Lisänä sopassa on muutama palvelija ja viranomainen sekä kadonnut raha-arkku. Lopuksi langat solmitaan ovelasti yhteen, ja komediaa kun eletään, loppu on onnellinen ja siinä on mukana myös vähän opetusta.

Saituria ei ole pituudella pilattu, mutta sitäkin terävämmin se sanoo asiansa: kuinka helposti ihmiset sotkeutuvat elämässään pikkuseikkoihin, kuinka herkästi väärinymmärrykset syntyvät ja kuinka suuri vaikutus on epäsuotuisilla luonteenpiirteillä, jotka jyräävät alleen kaiken muun - myös terveen järjen. Harpagonin hahmossa on jotain sydäntäsärkevää, vaikka hän on kaikin puolin epämiellyttävä ja typerä. Jos hänen hallitsevan luonteenpiirteensä vaihtaisi miksi tahansa muuksi vähemmän mairittelevaksi, sama tunne voisi säilyä: tässä on mies, joka pelkää maailmaa liikaa nauttiakseen elämästään koskaan. Samoin voi käydä kelle tahansa.

Jotenkin huikaisevaa kokea jotain sellaista, jota on jo vuosisatoja sitten koettu, ja naureskella asioille, joille jo 1600-luvun ranskalaiset ovat naureskelleet.

Aikamoisen terävää piikkiä Molière kyllä osaa lähettää suuntaan jos toiseenkin. Minua alkoi tosissaan kiinnostaa hänen uransa Aurinkokuninkaan hovissa, sillä voiko tosiaan olla niin, että näin sivaltava mies on saanut nauttia hallitsijan suosiota vailla ongelmia? Vai onko jälleen kyse siitä, että vain narrilla on oikeus pilkata kuningasta? No, Saiturissa ei sinänsä hyökätä hallintoa, vaan pikemminkin ihmisluontoa vastaan, joten ymmärrän kyllä, ettei sitä ainakaan minään valtiopetoksena ole voitu pitää. Ehkä aiheesta löytyy vielä jotain kiinnostavaa lisätietoa jossain vaiheessa, jos jaksan etsiä.

Olen erittäin positiivisesti yllättynyt. Viimeksi kun luin ranskalaista klassikkoa, teki mieli heittää kirja seinään. Nyt ahmaisin opuksen muutamassa tunnissa ja aloin kaivata mahdollisuutta nähdä teos teatterin lavalla. Kaiketi se on vielä joskus mahdollista, nämä klassikot kun eivät vanhene. Tässä tapauksessa sanon täydestä sydämestäni: onneksi.

Saituri pääsee osaksi Ikkunat auki Eurooppaan -haastetta: alueena on Länsi-Eurooppa ja Ranska.

8 kommenttia:

  1. Näytelmien lukeminen on kyllä oma lajinsa, lukemiseen täytyy virittäytyä vähän toisin kuin tarinassa pitää pysyä kiinni etupäässä vuorosanojen varassa. Luin lukioikäisenä (aika kauan sitten) Romeon ja Julian ja muistan, miten se tuntui sekavalta, vaikka olin nähnyt vastikään näytelmän teatterissa. Nyt juuri luin Kuningas Oidipuksen - vanha kuin taivas mutta aikamoinen tarina. Kiitän tosin tässäkin tapauksessa suomentajan (Veijo Meri) selittävää ja taustoittavaa esipuhetta, johon voi välillä palata kesken lukemisen.

    VastaaPoista
  2. Minäkin muistan lukeneeni Romeon ja Julian joskus 90-luvulla sen leffan huumassa ja olleeni ihan pihalla – en kaiketi silloisella ajattelukyvyllä voinut ymmärtää, miten niin magee leffa olikin alunperin sellaista jaarittelua :D Nyttemmin olen korjannut ajatuksiani hieman sivistyneempään suuntaan...

    Kuningas Oidipus voisi kiinnostaa minuakin, enkä muutenkaan saanut mitään näytelmienlukukammoa, joskin edelleen katson ne mielummin lavalta. Nyt viikon sisään pitäisi vielä jollain ajalla pusertaa läpi Lokki ja Nukkekoti, joista jälkimmäisen olen nähnytkin Kansallisteatterin lavalla, mutta muistin virkistykseksi voisi kahlata läpi paperillakin...

    VastaaPoista
  3. Minä en osaa lukea näytelmiä ja se on alkanut rassaamaan etenkin, koska Shakespearen Sonetit olivat minulle niin kova juttu.

    Olet aivan oikeassa, kun kerrot, että et yhtään pitkästynyt. Moliére ei ole mikään tylsä mies. Elämäni ensimmäinen teatteriesitys, oikea sellainen, oli Moliéren Luulosairas, enkä ole sitä vieläkään unohtanut. Se oli Porin kauniissa ja perinteisessä teatterissa. Muistaisin, että sen jälkeen olisin käynyt parhaan tyttöystäväni kanssa katsomassa vielä Saiturinkin, mutta siinä kohtaa muisti jotenkin haipuu.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hienolta muistolta! Usein teatterikokemuksiin, ainakin minulla, liittyy juuri varsinaisen näytelmän lisäksi muistoja siitä, keiden kanssa on ollut liikenteessä ja mitä muuta onkaan tapahtunut... Niin usein en teatterissa käy, että muistot sekoittuisivat - vielä. Ehkä jos innostun elvyttämään harrastusta, tulee niitä vähemmän mieleenpainuviakin kokemuksia.

    Minäkin haluaisin joskus nähdä Molièrea lavalla. Täytyy pitää tuntosarvet herkkinä, se on varmasti vielä mahdollista ja jopa todennäköistä.

    VastaaPoista
  5. Hih, rakkaita muistoja kun luin tämän lukion toisena vuotena ja sitten muutamaa vuotta myöhemmin en jaksanut lukea tätä uudelleen tenttiin ja yritin kierrellä kaikkien henkilöitten nimet, kun en niitä muistanut :D Moliere on ihan loistava, joskus olisi hienoa tutustua hänen muihinkin töihinsä.

    VastaaPoista
  6. Munkin oli pakko oikein päntätä päähäni ne keskeisten henkilöiden nimet, jotenkin oli ihan mahdotonta oppia niitä!

    VastaaPoista
  7. Nyt on Saituri tarjolla Jyväskylän kaupunginteatterissa! Vai joko lukukokemus on laimentunut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Saisikohan sitä itsensä Jyväskylään kulttuurimatkalle... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!