22. tammikuuta 2012

Söndag i sängen eller hur?

Paljon viikonlopputöitä tekevänä sitä osaa todella arvostaa vapaata viikonloppua, jolle ei ole mitään aikataulutettua ohjelmaa.

Eilen kävin Kulttuurien museossa katsastamassa Akselin Afrikka -näyttelyn, joka oli oikein oivallinen suupala. Ei laajuudella pilattu, mutta näpäkkä katsaus rajattuun teemaan. Näyttely on esillä huhtikuuhun saakka, suosittelen, jos Akseli Gallen-Kallela ja/tai Afrikka kiinnostavat. Sisäänpääsyhän on ilmainen, ainakin toistaiseksi. (Saas nähdä kuinka käy, kun Museoviraston yt-neuvottelut etenevät...)

Museokokemuksen perään päätin ruokahifistellä. Kummisetäni on kova kalamies, ja meillä oli pakkasessa vielä pari pussia ahvenfileitä odottamassa syömistään. Valmistinkin sitten kaikella hartaudella ahvenfileitä dijonkermakastikkeessa sekä hunajaisia uunijuureksia (porkkanaa, bataattia ja palsternakkaa kuutioiksi, sekaan puoli desiä oliiviöljyä ja ruokalusikallinen hunajaa sekä pippuria ja timjamia, 200 astetta uunissa noin 35-40 minuuttia). Oli muuten hyvää. Tämän lisäksi iski leipomisvimma, ja väänsin kasaan jonkinmoisia suklaa-vadelma-muffinsseja. Makean leipomisessa voisi olla vielä harjoiteltavaa, osa nimittäin tursusi tyylikkäästi yli uunissa... Ihan hyviä niistä kuitenkin tuli, ehkä suurin syy oli Ikean höttöisissä paperivuoissa...?

Sain myös luettua kaksi kirjaa, Ihmisen osan ja Oman huoneen. Ja söin vähän suklaata, mutta ihan vähän vain.

Nyt olen nautiskellut sunnuntai-Hesarista ja styrkasta aamukahvista (Grumpy Mule nimeltään, löysin jostain töölöläisestä luomukaupasta). Kohta maalaan naaman, suihkautan dödöä kainaloon, kiskon miehekkeen ylös sängystä ja lähdemme äänestämään Suomelle uutta presidenttiä. Numeron piirtämistä on jo harjoiteltu, joten suurin jännitys odottaa illalla vaalilähetystä katsoessa.

Muistakaa äänestää!

6 kommenttia:

  1. Ihanat tunnisteet :D

    Kuulostavat muuten aikamoiselta herkulta nuo ahvenfileet. Olisipa vielä pakkasessa kuhaa mutta ei siellä ole. Huokaus.

    Me käytiin äänestämässä ennakkoon ja nyt toivotaan suotuisaa kakkoskierrosta.

    Mukavaa sunnuntaita teille! Meillä on kahvi valmiina mutta odottelen vielä amerikkalaisia pannukakkuja..

    VastaaPoista
  2. Voi, juuri tuollainen viikonlopun pitääkin olla! Ah autuutta! Ja uunijuurekset a'la Suski lähtevät heti toteutukseen. Olen innostunut uunijuureksista ja olen niitä tässä parin kolmen kuukauden aikana tehnyt yhdellä jos toisellakin tavalla, mutta hunajaa en ole vielä tursauttanut mukaan. Hmm.

    VastaaPoista
  3. Linnea: Oih, kuha on niin hyvää! Minulla on vasta opettelussa tämä kalaruokien laittaminen, koska olen aina aiemmin päässyt valmiiseen pöytään. Minäkin meinasin mennä äänestämään ennakkoon, mutta toisaalta tykkään vaalipäivän tunnelmasta, se on jotenkin juhlava. Nytkin jouduimme jonottamaan, siistiä! Ja aaaaah, pannukakkuja... Nam!

    Sonja: Niinpä! Kannattaa kokeilla ehdottomasti, löytyy ihan uusia makumaailmoja. Itse olen ollut vähän ennakkoluuloinen esim. juuri palsternakan suhteen, mutta sehän maistuu oikeasti tosi hyvältä. Hunaja tekee ihmeitä. Tai chili.

    Leena: Kiitos! Käyn nappaamassa sen talteen.

    VastaaPoista
  4. Vapaat viikonloput ovat parhautta! Tuntuu vaan, että ne menevät aina liian nopeasti ohi.

    Muuten, paperiset muffinssivuoat lössähtävät aina. Ainakin minulla. Teen nykyään niin, että laitan paperiset muffinssivuoat peltisen vuoan sisälle ja niin ne pitävät muotonsa. Peltinen vuoka on helpompi pestäkin, kun siinä on ne paperit suojaamassa. Ei kuulosta ehkä kovin järkevältä, mutta se on ainoa tapa, jolla minun muffinssini eivät lössähdä paperivuoissa.

    VastaaPoista
  5. Sanna, niinhän ne menevät. Seuraava tällainen on joskus kuukauden päästä. Sitä odotellessa...

    Kiitos vinkistä, sellainen peltinen vuoka voisi olla ihan kiva väline muutenkin. Tosin jos tätä vauhtia mennään, leivon seuraavat muffinssit joskus kolmen vuoden päästä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!