6. helmikuuta 2012

Mateleva maanantai

Vietin sitten kolme päivää migreenissä mutta vain yhden sairauslomalla – tasaiseen jyskytykseen jotenkin vähitellen tottui ja turtui, osin. Kuulemma jotkut elävät pysyvän päänsäryn kanssa vuosikausia. Itse en kuitenkaan aio siihen jengiin liittyä, joten ensi viikolla menen lääkäriin keskustelemaan vakavasti lääkityksen päivittämisestä, sillä en suostu uskomaan, että tällaisia 72 tunnin rupeamia ei voisi edes jollain tavoin kemiallisesti hillitä. Katsotaan. Tänään aamulla siis lopulta heräsin ilman halua repiä aivot omin käsin ulos kallosta.

Tosin se halu palasi aika pian tarkastellessani tätä uutta Suomea, jossa tunnuttiin lähinnä uutisoivan siitä, ettei Lennu saanut kutsua Mäntyniemeen presidenttibrunssille, että Haukio osoitti julkisesti tunteita ja että Soini aukoi päätään, kun ei hiljaakaan osannut olla. Eiliset vaalivalvojaiset lopahtivat jo alkuunsa, sillä ensinnäkin oli se migreeni ja toisekseen ääntenlaskussa ei ollut mitään draamaa. Draamaa löytyi sen sijaan Facebookista, jossa sivistyneet ihmiset osasivat kuin yhdestä käskystä aloittaa vittuilun, ivaamiseen ja selittelyn. Hyvin toimittu, kaverit.

Onneksi Maki Kolehmainen, Kurre ja Sana Mustonen piristivät aamuani niin innokkaasti, että meinasi kaffetkin päätyä tietokoneen näytölle. Kaunista, en voi muuta sanoa. Älä katso nestettä suussa.

Päivän ohjelmassa on ollut seikkailua postissa ja kahdessa kirjastossa sekä perjantaiseen, viimeiseen erityispedagogiikan tenttiin lukemisen aloittaminen. Valitettavasti tämä ensin aloittamani kirja on melko typerä, joskin onneksi edes helppolukuinen. Ja ohut.

Meillä kotona on myös kylmä. Onneksi on laatikollinen villasukkia, vaikka sanottava on, että piirun verran lämpimämpi sisäilma voisi silti olla paikallaan. Kiitos HOAS ihmislasten karaisemisesta kohtaamaan maailman tyrskyt. Tätä naputellessa tulikin mieleeni, että mehän olemme asuneet tässä yhteisessä kodissa jo vuoden! Varsinainen "vuosipäivä" meni kyllä ohi huomaamatta, mikä ei ehkä sinänsä ole mikään valtakunnallisen tason ongelma. Itse olen ylipäänsä aika huono päivämäärissä, mutta siitä olen tyytyväinen, että muistin tänään olevan kummityttöni syntymäpäivän sentään jo viime viikolla, joten ehdin hankkia ja postittaa lahjan jopa hyvissä ajoin.

Kai on palattava sen tenttikirjan kimppuun, jotta voin luvan kanssa lukea tänään vielä jotain muutakin.

Välillä täytyy kuitenkin pitää tällaisia luovia taukoja, keittää pannullinen teetä ja syödä vähän kaapin pohjalle hautautuneita keksejä.

6 kommenttia:

  1. Siis tää biisi on jotain niin vastenmielistä, että ei mitään rajaa. Väinämöisen jalanjäljissä, just just. Huoh, anna mun kaikki kestää.

    Tsemppiä migreenin kanssa, hyvä että menet vaatimaan parempia lääkkeitä!

    VastaaPoista
  2. Samoissa fiiliksissä. En ymmärrä miksi kökötän tässä koneella vaikka pää huutaa leipää. No, huvinsa kullakin. Toivottavasti lekuri antaa hyvät tropit, itse pärjäilen buranalla.

    Biisiasioihin viitaten, ihan epäpoliittisesti: http://fiktiivisiakeskusteluja.blogspot.com/2012/02/kurre-ja-maki-kolehmainen-tekivat.html

    VastaaPoista
  3. Lumikko: Itse koin aamulla jonkinlaisen tripin tämän biisin kuuntelemalla ihan ilman mitään huumausaineita, sanoitus on ihan lyömätön :D

    Linnea: Haa, huomasinkin tuon Tuomaksen tekstin linkkinä Facebookissa jossain tätä kappaletta käsittelevässä päivityksessä, erittäin osuva! Ja minä aion nyt lähteä lenkille, ettei ainakaan ummehtunut sisäilma aiheuta uutta kolmen päivän kärsimysnäytelmää.

    VastaaPoista
  4. Ihmettelin, että mikäs hitti nyt leviää Facebookissa, kun joka toinen kaveri jakoi samaa linkkiä. Ja mitäs sieltä löytyikään! Mieheni ei edes suostu kuuntelemaan sitä, kun voi kuulemma vaan kuvitella ja se riittää.

    On tuo kyllä tosissaan jotain karseeta. Kuunteleekohan tuota joku ihan sillä mielellä, että onpa tää hyvä biisi! Voisi kysyä biisin tekijöiltä, että oliko ihan pakko? Kyllä se silti minuakin nauratti.

    Paranemisia!

    VastaaPoista
  5. Suketus, vuonna kirves ja kivi, kärsin niin kovista 2-3 vuorokauden migreeneistä, että olisin ottanut vaikka arsenikkia, jos joku olisi sitä tarjonnut. Lopulta kohtaukset muuttuivat kestämään vuorokauden ja joka maanantai, mutta etenkin joka perjantai, kun työstressi laukesi. Kunpa olisin edes oksentanut, se kuulemma helpottaa, vaan kun en. Minä roikuin jossain työpaikan naistenhuoneessa ja mieheni nouti minut perjantaisin kotiin puolitajuttomana. Kävin monilla erikoislääkäreillä ja olin varma, että joudun 30 vuotiaana eläkkeelle migreenin takia...Sitten elämäni muuttui kokonaan toiseksi erään tapaamsien myötä ja sen jälkeen migreeni jätti minut niin, että sain sen enää hyvin harvoin ja nyt en enää vuosiin. Lisävuodet ovat usein ikävä juttu, mutta migreenin suhteen siunaus!

    Paras ystäväni on 40 vee ja hän on silloin tällöin sairaalassa tiputuksessa migreenin takia...

    VastaaPoista
  6. Milla, mietin samaa: oliko ihan pakko? Nauratti silti, ja naurattaa vieläkin.

    Leena, huh, kuulostaa todella inhottavalta. Itse en ihan sairaalakuntoon päädy sentään, mutta viime perjantaina olo oli kyllä kauheampi kuin koskaan. Ehkä lääkäri osaa ensi viikolla jotain sanoa tähän. Stressi taitaa minullakin olla ratkaisevin tekijä, muttei sekään mitenkään johdonmukainen. Raivostuttava, typerä sairaus koko migreeni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!