8. syyskuuta 2012

Nuoruuteni Pariisi


Ernest Hemingway: Nuoruuteni Pariisi
Suomentaja: Jouko Linturi
Tammen Keltainen pokkari 2010
(1. suomenkielinen painos 1964)
209 s.
A Moveable Feast (1964)

Omasta hyllystä.


Mutta Pariisi on hyvin vanha kaupunki ja me olimme nuoria, eikä Pariisissa ollut yksinkertaista mikään, ei edes köyhyys eikä yllättävä rahan tulo, ei kuutamo, ei oikea ja väärä, ei myöskään vierellä kuutamossa makaavan ihmisen hengitys. (s. 60)

Eräs työkaverini kysyi minulta vähän aikaa sitten, miten löydän aina uutta luettavaa, ja mistä tiedän, mitä kannattaa lukea. Mietin hetken, sillä kysymys oli oikeasti aika osuva. En kertonut kirjablogeista, en kirjaston BestSeller-hyllystä – kaikkein vähiten kerroin mitään siitä kummallisesta lukutoukan aistista, joka saattaa toisinaan vain johdattaa kirjojen äärelle. Sen sijaan sanoin, että yllättävän usein kirjat johtavat toisiinsa: kun lukee yhtä kirjaa, siinä viitataan tavalla tai toisella, joskus ihan suoraan, johonkin toiseen kirjaan. Tai ylipäänsä lukemansa kirjan teema (tai joku niistä) alkaa kiehtoa niin paljon, että mieleen pompsahtaa jokin muu samoilla aallonpituuksilla keikkuva kirja, johon tarttuu sitten seuraavaksi.

Kun luin Satu Waltarin Kahvila Mabillonin vähän aikaa sitten, olin lievän Pariisi-kärpäsen puraisema. Olimme juuri katsoneet Midnight in Paris -elokuvan, jossa Kadotettu sukupolvi on hyvin keskeisessä roolissa. Mabillonin jälkeen päätin jatkaa kirjallista Pariisinmatkaani, ja tartuin TBR-listallani komeilevaan Ernest Hemingwayn Nuoruuteni Pariisiin. The Lost Generation parhaimmillaan.

Kyse on Hemingwayn vähän ennen kuolemaansa viimeistelemästä muistelmateoksesta, joka kertoo 1920-luvun Pariisista. Hemingway vietti siellä huomattavan paljon aikaa, kuten tekivät monet muutkin kirjailijat ja taiteilijat. Nuoruuteni Pariisi marssittaa esiin muun muassa F. Scott Fitzgeraldin, Gertrude Steinin ja Ezra Poundin. Kirjan sivuilla luuhataan halvoissa kahviloissa, kapakoissa, ravintoloissa, Shakespeare & Company -kirjakaupassa, kalseissa vuokrahuoneistoissa, hevoskilpailuissa, juhlissa, taiteellisissa salongeissa, lomamatkoilla, jopa Alpeilla.

Samalla Hemingway taistelee kirjallisten intohimojensa ja ongelmiensa kanssa. Hän raapustaa – tai koettaa raapustaa – kasaan novelleja tienatakseen edes hieman voita omalle ja vaimonsa leivälle, pohtii romaaniaan, kadehtii julkaisevia ja kirjoituksillaan kunnolla toimeen tulevia kirjailijatuttujaan, pelaa uhkapelejä, haaveilee Espanjanmatkoista. Niin, ja juo.

Nuoruuteni Pariisi on kirjoituskokoelma, omaelämäkerrallinen siivu aikakaudesta, joka kiehtoo minua suuresti. Iloinen 20-luku, elääpä sitä! Siitä huolimatta, ettei Hemingway anna erityisen pumpulista kuvaa ajastaan Pariisin pyörteissä, minä kyllä voisin tilata yhden aikamatkataksin kuljettamaan sinne. Edes vilkaisemaan! Edes yhden viskipaukun ajaksi!

Ihastuin Hemingwayhin, kun luin hänen novellikokoelmansa Ensimmäiset 49 kertomusta. Muuta en herralta olekaan vielä lukenut, en vieläkään Vanhusta ja merta, enkä mitään muutakaan. Oli tavallaan ihan hyväkin poiketa perusproosasta muistelmateokseen, sillä ainakin se hieman himmensi kirjailijan kuvaa mielessäni. Mitenkään miellyttävä ihminen Hemingway tuskin oli, ja aika inhorealistisesti hän kuvaa myös lähipiiriään ja tuttaviaan. Jopa Fitzgerald, jota Hemingway kai piti ihan ystävänään, saa melko kovaa kyytiä Nuoruuteni Pariisin sivuilla.

En ollut mitenkään hurmiossa lukiessani tätä kirjaa. Olihan se mielenkiintoinen ajankuva, ja Hemingwayn kynä on terävä ja sen jälki jollain tavoin juuri makuni mukainen. Mutta luulen (ja tiedänkin jo), että herran proosa uppoaa minuun paremmin. Muistelmissa on omat hyvät puolensa, ja tässä tapauksessa tiukka ajallinen rajaus toimii, mutta ihan en silti tullut imaistuksi mukaan.

Kirjojen ketjuteoria sai joka tapauksessa jälleen vahvistusta, sillä seuraavaksi tai ainakin varsin pian tekisi mieleni tarttua F. Scott Fitzgeraldiin. Yö on hellä tuli hankittua kirpparilta taannoin, joten se voisi olla looginen valinta...

Muiden mietteitä Nuoruuteni Pariisista: Luru ja Katri.

Osallistun kirjalla haasteeseen So American, josta vain hieman kategorian sääntöjä venyttämällä saan avattua osion The Lost Generation + Depression-era. (Kirja on kirjoitettu vasta vuosina 1957–60, mutta koska se kuvaa niin keskeisesti nimenomaan kadonnutta sukupolvea, aion laskea sen kyseiseen kategoriaan.) Ja pääsen ruksimaan jälleen yhden kohdan TBR-listallani.

P.S. Niin, ja sille työkaverilleni kerroin vielä erinäisistä "Nämä kirjat on jokaisen luettava ennen kuolemaansa" -listoista, joista tyyppi innostui niin, että tulosti muutaman saman tien itselleen muistilapuiksi. Näin se kirjallisuuden ilosanoman levittäminen onnistuu kuin huomaamatta. Ja lukutoukka hieroo käsiään tyytyväisenä...

13 kommenttia:

  1. Hemingwayhin nyt kantaa ottamatta, paitsi että pari romaania olen lukenut ja tykännyt, mutta tuo kehuttu novellikokoelma jäi jostain syystä kesken (olen kyllä aina ollut huono lukemaan novelleja, ehkä siksi).

    Mutta, se mitä piti kommentoida, on tietysti se, että onpa todella outo ajatus, että uutta lukemista jotenkin pitäisi keksiä! Tosiaan kirjat johdattavat toiseen, ja lisäksi erilaiset listat, toiset kirjablogit, lehtiarviot, kuulopuheet, kirjaston palautuskärryt ja esiinnostot, ystävien suositukset, kustantamojen listat ja pelkkä kirjakaupassa oleskelu paisuttavat allekirjoittaneen tbr-pinoa (niin fyysistä kuin sitä mielessäkin olevaa) niin, etten varmaankaan eläessäni joudu sellaiseen tilanteeseen, etten löytäisi uutta luettavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samoilla linjoilla ollaan. En usko koskaan joutuvani pohtimaan, mistä ihmeestä löytäisin uutta luettavaa :D Pikemminkin ongelma on se perinteinen: miten ehtisin lukea KAIKEN minkä haluan?

      Tämä kyseinen kaveri ei ole mikään lukijatyyppi, mutta seurailee kiinnostuneena, kuinka mulla mukana kulkevat kirjat vaihtuvat nopealla tahdilla. Jos onnistuin edes hieman herättämään lukukiinnostusta, olen tyytyväinen.

      Poista
  2. Minäkään en ihastunut ja tempautunut tähän aivan niin kuin olin kuvitellut aiheen ja miljöön perusteella, mutta mielenkiintoista ajankuvaa ja kirjailijaelämän kuvausta kuitenkin. Ah, 20-luku ja Pariisi! Fitzgerald alkoi minuakin kiinnostaa tämän jälkeen. Aloitin Gatsbystä, ja nyt on kesken This Side of Paradise.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Paljon annan anteeksi Ernestille ihan vain siksi, että hänen kuvaamansa aika on niin kiinnostava. Minä olen Kultahatun lukenut jokunen vuosi sitten, enkä jotenkin innostunut siitä yhtään. Olen suunnitellut uusintalukua, jotta voisin tehdä uuden tuomion. ;) Mutta Yö on hellä menee nyt jonossa edemmäs...

      Poista
  3. Itse taas taidan käydä hakemassa kirjastosta jossakin välissä nuo 49 ensimmäistä tarinaa! Olen lukenut häneltä aiemmin parikin kirjaa, tykkäsin. Joku siinä tyylissä on. Meinasin sanoa, että se on täsmällinen, mutta onhan se toisaalta rönsyileväkin... Apua. "Mä meen nyt ja hautaan itteni oikeesti tonne metsään!" sanon, kuten eräs tuttuni aina kuunnellessaan dagen efterinä mitä tuli illalla tehtyä. Niin röhökkäästi lähdin tyyliä määrittelemään ja tyssäsikin alkuunsa. :D

    20-luvun Pariisi... Mun on niin vaikea tajuta, että 20-luku on joskus ollut oikeasti olemassa. Saati vanhemmat aikakaudet. Ihan tosissaan käyttivät niitä vaatteita vai? Ja ihan tosissaan kävivät sen aikaisilla hammaslääkäreillä vai? Ei voi olla! Tiedän, että voi ja oli... Mut sitä on vaikee uskoa tietämisestä huolimatta. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hae! Minä luin ne kovassa kiireessä melkein yhteen pötköön, mutta näin jälkiviisaasti suosittelen hitaampaa tahtia, jos mahdollista. Plus kisakuntoa jaksaa kaikki nyrkkeily- ja härkätaistelujutut... On siellä nimittäin todellisia helmiäkin joukossa. ;)

      No en mäkään sitä ihan tajua! Tyypit on joskus oikeesti bailanneet jazzin tahtiin kuin viimeistä päivää makeissa kledjuissa ja ajelleet niillä suloisilla automobiileilla ja ja...

      Poista
  4. Pariisi ei kauheasti kiinnosta minua kaupunkina, mutta tämä voisi silti olla kiintoisa. Laitoin muuten perjantaina postia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt siellä kahdesti ja voisin oikein mielelläni mennä kolmannenkin kerran, etenkin kun olen nyt lukenut näitä aiheeseen liittyviä kirjoja... Harmi ettei 20-luvun Pariisiin oikein pääse. Nyyh!

      Ihanaa, odotan innolla! :)

      Poista
  5. Onpa meillä samansuuntaiset lukulistat, Sookie -sarjaa aloiteltiin yhtä aikaa ja nyt Nuoruuteni Pariisi, joka odottelee minulla hyllyssä lukuvuoroaan :D

    Jee, lukemisen ilosanomaa on aina kiva viedä eteenpäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että osuu yksiin! On myös lohduttavaa tajuta, ettei ole tosiaan se ainoa, joka ei vielä jotain kirjaa ole lukenut, vaikka siltä saattaa tuntua. ;)

      Poista
  6. Kuten ylempänä Miia toteaa, niin hassua ajatella, että uutta lukemista joutuisi tosiaan keksimään :D Herra isä kun tietää jo etukäteen, ettei tämä elämä riitä edes jokaisen haluamani kirjan lukemiseen... mutta tietysti nyt esimerkikis blogimaailma on kasvattanut lukulistaa hirveästi, joten luulen, että ilman blogeja omakin listani olisi hillitympi.

    Ja minäkään en tästä kirjasta oikein perustanut, ja kuten sinulle kävi, minullekaan ei kovin hyvä kuva Hemingwaysta jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä se luettavien lista vaan jatkaa tasaisesti kasvuaan, vaikka kuinka kovalla vauhdilla lukisi edellisiä. Odotan hetkeä, jolloin sen asian kanssa pääsee jotenkin sinuiksi (tapahtuuko se?), vielä elän sellaisessa luulossa, että kyyyyyyllä tässä kaiken ehtii ;)

      Juu, kyse ei tosiaan ole ollut mistään herrasmiehestä. Tuskin oli helppoa kuulua hänen lähipiiriinsä.

      Poista
    2. Aikalailla samanlaisia ajatuksia kirjasta näyttää olevan. Tuo kirjasta tai elokuvasta inspiroituminen pitää kyllä harvinaisen hyvin paikkaansa. Minullakin lähti Allenin elokuvasta ja muistin, että hyllyssä on tämä Nuoruuteni Pariisi, jossa puolestaan mainittiin Ja aurinko nousee, johon heräsi nyt sitten mielenkiinto.

      Poista

Kiitos kommentistasi!