29. joulukuuta 2012

F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä



F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä
Suomentaja: Pentti Saarikoski
WSOY 1996
423 s.
Tender Is the Night (1934)

Omasta hyllystä.


Hän oli nyt rakastunut jokaiseen viehättävään naiseen jonka näki, heidän muotoonsa matkan päästä, heidän varjoonsa seinällä. (s. 280)

Psykiatri Richard "Dick" Diver on Zürichiin saapuessaan 26-vuotias, elää vanhanpojan elämän parasta kautta. Vuosi on 1917 ja tohtori Diver on jo liian arvokas uhrattavaksi maailmansodan alttarille.  Hän päätyy töihin sveitsiläiselle psykiatrian klinikalle, jonka potilaskunta on vaikeaa ja varakasta. Siellä hän tapaa Nicole Warrenin, kauniin mutta epätasapainoisen nuoren naisen, jolla on rahaa kuin roskaa. Lääkärin ja potilaan välille muodostuu epäsovelias mutta kiihkeä suhde ja he menevät naimisiin.

Diverien perhe kasvaa kahdella lapsella ja Dick jättää kliinisen työnsä. Kesät kuluvat Ranskan Rivieralla, niin kuin vain rikkaiden mutta onnettomien ihmisten elämä voi kulua. Rivieralla Diverien elämään tulee näyttelijätär Rosemary Hoyt, joka rakastuu Dickiin päätä pahkaa ja pysyy mukana perheen elämänkäänteissä seuraavat kymmenkunta vuotta, jotka kirjan tarina kattaa.

Vaikka Nicolen sairaus ei ole koko ajan aktiivinen, pysyy se koko ajan taustalla. Myös Dickin elämä muuttuu paljon, ei vähiten silloin, kun hän lähtee (Nicolen rahoilla) osakkaaksi uuteen klinikkaan. Millainen on avioliitto epätasapainoisten ihmisten välillä? Mikä on avioliiton – ihmissuhteiden ylipäänsä – merkitys aikana, jolloin sotienvälinen amerikkalainen "kultainen nuoriso" elää elämäänsä kuin viimeistä päivää?

F. Scott Fitzgeraldin Yö on hellä on haikeansurullinen, kaunis ja masentava kuvaus ihmissuhteiden synnystä ja väistämättömästä tuhosta. Sen tarina kerrotaan vuorotellen Dickin, Rosemaryn ja Nicolen näkökulmista, ja se tarina on raskas.

Ei tuo raha onnea, kuten niin moneen kertaan kirjallisuuden historiassakin lienee todettu. Diverit ja heidän seurapiirinsä suorastaan uivat rahassa, vietttävät ylellistä elämää ja voivat jopa ajoittain haudata kalliisti hankkimansa ammatilliset ambitionsa ilman, että se tuntuisi missään. Samalla, kun ylellisyys on päällekäyvää, se jättää tyhjän olon. Missään ei voi loppujen lopuksi olla kuin kotonaan, eikä missään itse asiassa edes ole kotia. Eikä lopulta ketään, jonka kanssa kotia jakaa.

Tunteet ovat yhtä ylenpalttisia kuin runsautta notkuvat illallispöydät. Yksi syy on diagnosoitu horjuva mieli, mutta esimerkiksi Dick on täysin libidonsa ja vaihtuvien tunnetilojensa vietävissä oleva häntäheikki ilman, että hän voisi tai haluaisi tarkastella itseään ja käytöstään millään tavoin analyyttisesti.

Yö on hellä on surumielinen kirja. Se kertoo ihmisten kyvyttömyydestä olla läsnä toisilleen, saada kiinni toisistaan ja löytää paikkaansa. Se on myös kiehtova rikkaassa ajankuvassaan, hitaasti aukikerityissä tasoissaan ja kauniissa kielessään. 1920-luvun käsitykset ja käytännöt psykiatrisessa hoidossa, hämyiset jazzklubit, rikkaiden toimeton elämä... kaikki ne tekevät kokonaisuudesta hienon, joskin paikoin raskaan.

Tämä ei ole mikään ahmintaromaani, mutta kaikessa epätasapainon kuvauksessaan se on täyteläinen kertomus ajasta ja elämäntyylistä, joka ei liene koskaan tulossa sellaisenaan takaisin.


So American: "The Lost Generation" + Depression-era (3/3)
TBR90+10  

2 kommenttia:

  1. Upea postaus!

    Säikähdin kovasti, kun tajusin, etten muista tästä enää mitään. Taisin lukea tämän villeinä teinivuosinani (oi niitä aikoja, tosiaan oli koti hukassa ja moni muukin asia). Ehkä siinä on syytä tarpeeksi.

    The Great Gatsby on upea teos (moneen kertaan luettu). Ehkä tähänkin pitäisi tarttua paremmalla ajalla ja syvemmällä ajatuksella.

    Hienoa, että tehdit kuitenkin kiireen keskellä lukea! :)

    PS. Joskus puhuttiin kissoista. Meidän läskipallo pisteli poskeensa Foucault'n Seksuaalisuuden historian. Itkin tunteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi tarttua uudelleen The Great Gatsbyyn, jonka lukaisin (ja nimenomaan lukaisin) jokunen vuosi sitten, enkä innostunut ollenkaan. Luulen, että syy oli lukijassa, ei kirjassa, ja siksi haluaisin tsekata sen uudelleen.

      Kyllä sitä aina lukuaikaa jostain löytyy, ja nythän olen sentään lomalla. Tai siis työttömänä, mutta "lomalla" 7.1. saakka. ;) Eri asia on se keskittymiskyvyttömyys, joka välillä vaivaa, vaikka aikaa olisikin.

      Voi EIIII!! Foucault ei ansainnut sitä!! Ymmärrän tuskan! Meidän karvapallo ei ole koskaan tuhonnut kirjoja, mutta kaikkea muuta kyllä senkin edestä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!