29. elokuuta 2015

Ray Bradbury: Fahrenheit 451



Jos haluat estää jotakin ihmistä tulemasta onnettomaksi, älä näytä hänelle mitalin molempia puolia murehdittavaksi, näytä vain yksi. Tai vielä parempi, älä näytä kumpaakaan. Hänen on paras unohtaa että on olemassakaan sellaista asiaa kuin sota. Jos hallitus on tehoton, rasittava ja verenhimoinen, niin on sekin itsessään parempi kuin että ihmiset murehtisivat noista asioista. Rauhaa, Montag.


Ray Bradbury Fahrenheit 451 on dystopiaklassikko, joka on – klassikon tapaan – ajankohtainen ja tuore yli 60 vuotta kirjoittamisensa jälkeen. Kirjan maailmassa palomiehet eivät sammuta tulipaloja, vaan heidän tehtävänsä on tuhota kiellettyä: kirjoja. Kaikki ilmiannetut kirjat poltetaan, sillä ihmisen ei ole hyvä lukea fiktiota, kuvitella olematonta, käyttää mielikuvitustaan. Sen sijaan kansalaisten olohuoneet on päällystetty televisioruuduin, joista tulee viihdettä aamusta iltaan. Näin saadaan huomio kiinnitettyä jonnekin muualle. Johonkin viattomaan.

Kirjan päähenkilö on palomies Guy Montag, joka eräänä yönä työvuorosta palatessaan kohtaa erikoisen nuoren tytön, Clarissen. Clarisse tuntuu katsovan maailmaa aivan eri tavoin kuin kukaan muu: kuvitellen, värittäen, kritisoiden. Montag ei voi tätä ymmärtää, mutta jokin alkaa nakertaa hänenkin ajatuksiaan.

Kuinka ollakaan valtion tunnollisesta palvelijasta tulee vähitellen sen, hallinnon ja vallan kyseenalaistaja. Kapinallinen, petturi. Se vie Montagin kauas viihteen turruttamasta vaimostaan, työntäyteisestä arjesta ja yhteiskunnan suojasta.

Fahrenheit 451 on näennäisesti nopealukuinen kirja, mutta sillä on painavaa sanottavaa. Jos annamme vähitellen turruttaa itsemme, mitä jää lopulta jäljelle? (Ei mitään.) Jos annamme vallan lipua harvojen käsiin, saammeko sitä koskaan takaisin? (Emme.) Bradburyn kuvaamassa maailmassa sivistys ja tieto ovat uhka vallan rakenteille, joilla piilotetaan ja naamioidaan tuhoa. Siksi niistä on päästävä lopullisesti eroon.

Kirja on yhtäältä varsin lohduton ja silti se antaa pienen toivonkipinän. Hyvä voi säilyä, kun sitä varjelee, mahdottomalta tuntuvissakin tilanteissa. Liikaa voidaan kuitenkin menettää, kun aseet ovat käsissä, jotka eivät niitä kykene hallitsemaan.

Niin, ja se ajankohtaisuus. Joukossa tyhmyys tiivistyy – ja mitä enemmän tietoa on saatavilla, sitä vähemmän ihmiset sitä hyödyntävät. Medialukutaito, mediakriittisyys ja hyvät argumentointitaidot ovat kultaakin kalliimpia, ja selvästi harvinaistumaan päin. Mieltä kiihottava klikkiotsikko vie huomion paneutuneelta tekstiltä, puolueettomuuden perään huudetaan sylki roiskuen, vaikka omassa taskussa on ties minkä värinen "puoluekirja" ja moneen kertaan valheeksi osoitetut urbaanilegendat kiertävät vuodesta toiseen, aina vain uusia kierroksia keräten. Toisinaan tekee mieli luovuttaa ja antaa olla: ehkä aivoton nakutreffiviihde on sittenkin parempaa kuin raivopäinen huuto asioista, joita harva lopulta ymmärtää oikeasti edes pieniltä osin. Nakutreffit eivät kuitenkaan uhkaa kanssaihmisten terveyttä, henkeä ja oikeutta olla olemassa.

Joskus tuntuu, että maailmamme päällä on sumuinen kalvo, joka ei enää päästä järjen valoa lävitseen, vaan tukehduttaa meidät vähitellen omaan pauhuumme. Ja siitä Fahrenheit 451 kertoo myös, vuosikymmenten takaakin rehdisti ja selkeästi.


Ray Bradbury: Fahrenheit 451
Suomentaja: Juhani Koskinen
Ulkoasu: ?
Tammi 1998 (1. painos Kirjayhtymä 1966)
194 s.
Fahrenheit 451 (1953)

Kirjastosta.

_____

Muiden mietteitä: Taikakirjaimet, Yöpöydän kirjat, Anna minun lukea enemmän, Nenä kirjassa, Hurja Hassu Lukija, Kuuttaren lukupäiväkirja, Ihminen välissä, Lukuneuvoja

Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa. Fahrenheit 451 on ollut kielletty Marylandissa Yhdysvalloissa.

10 kommenttia:

  1. Tämä kuuluu niihin klassikoihin, jotka ovat roikkuneet lukulistallani pienen ikuisuuden mutta jääneet silti sivuun. Tuo tematiikka kiinnostaa kyllä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, tämän kanssa ei nokka kauaa tuhise. Ajatuksia kyllä herää senkin edestä.

      Poista
  2. Ray Bradburyn kokoelma Marsin aikakirjat (1950) viittaa tähän kirjavihaan, mutta nyt tajusin, että Walter M. Miller kirjoitti noihin samoihin aikoihin novelleja, joista sitten tuli tieteisromaani A Canticle for Leibowitz (1960). Teknologia tuottaa tietysti hyvää mutta myös pahaa. Millerin novelleissa katkeruus ja viha polttaa kirjallisuuden ja tappaa oppineet, ja munkit sitten kokoavat tekstikatkelmia vuosisatojen ajan. Viime vuosisadan teknologinen kehitys, yhteiskuntakokeilut ja sodanjälkeinen ilmapiiri jättivät selvästi jälkensä Yhdysvaltojenkin kirjallisuuteen.

    Internet on monin tavoin kiva asia, mutta kirjat ovat hajautettuja varmuuskopioita. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajautetut varmuuskopiot, niinpä! Välillä mietin nettipaastoa, mutta kai se on mahdotonta ainakin työaikana. Joskus tekee mieli itkeä, kun puhutaan "digiloikasta", mutta esim. peruskoulussa ei ole minkäänlaisia rahoja teknologian hankkimiseen tai edes sen vanhan päivittämiseen. Pysy siinä sitten aallonharjalla ja auta nuorisoakin pysymään, hahahhah.

      Voisin lukea ainakin Bradburylta lisää, kiitos kirjavinkeistä.

      Poista
  3. Fahrenheit 451 on pelottavan ajankohtainen, oikeastaan enemmän totta kuin haluaisi ajatella. Olohuoneitten seinät täyttävät ruudut, joista ihmiset tuijottavat ajattelun turruttavaa viihdettä, kirjat ovat kiellettyjä. Eihän tarvitse kuin kurkata nykykotien olohuoneisiin, joista kirjahyllyt on poistettu, koska ne ovat "epämuodikas sisustuselementti". Kuka lukee enää kirjoja? "Sumuinen kalvo" kuvaa hyvin tilaa, jonka turvissa joku käärii voittoja, joku lietsoo populistisia totuuksia ja kuten on nähty, myös sotii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kirjahyllyt eivät kuulu enää sisustuksen peruspilareihin. Eivätkä kirjat yksiselitteisesti kotien omaisuuteen. Ja no, eihän kaikkea toki pidäkään itse omistaa, mutta silti. Ruutuja ei tarvitse olla edes seinällä, käsissä olevakin riittää. Joskus metrossa kun katsoo ympärilleen, tulee miettineeksi, mitä zombeja me oikein olemme naamat kiinni puhelimissamme. Ehkä juuri sitä.

      Poista
  4. Muistutit taas että tämä pitää lukea uudestaan, olen lukenut sen joskus teininä. Kuten Kirjallinen retki Pohjoismaissa (Annamin haaste) loppupostaukseen kirjoitin "Lopuksi näkökohta, joka ei tule useinkaan mieleen, Suomessa ja Pohjoismaissa ihmiset osaavat lukea ja kirjoittaa ja saavat lukea ja kirjoittaa vapaasti."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme etuoikeutetussa asemassa, jonka pitäisi olla itsestäänselvää kaikkialla, vaan eipä tosiaan ole. Sääli on myös se, etteivät kaikki hyödynnä saavutettua lukutaitoaan, vaan antavat sen rapistua, ehkä ajattelematta asiaa ollenkaan. Lue ihmeessä tämä uudelleen, Jokke, saat varmasti paljon ajateltavaa!

      Poista
  5. Tämä on tosiaan pieni suuri romaani. Ensivilkaisulla nopeasti luettu, mutta itse ainakin jäin kirjaa lukiessa miettimään kaikenlaista. Nyt nautin siitä, että saan vapaasti lukea kirjoja ja ajatella miten tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nautitaan siitä ja pidetään siitä kiinni tiukasti. Monen asian arvoa ei voi ymmärtää, ennen kuin se on mennyttä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!