Nadia on tyttö, joka kohtaa elämässään paljon epäonnea. Perheeseen tulee surua Nadian ollessa vielä pieni koululainen, eikä epäonni jätä tyttöä rauhaan tulevienkaan vuosien aikana. Kun Nadia tapaa lasinpuhaltajan oppipoikana työskentelevän Eliaksen, maailma asettuu hetkeksi radalleen. Mutta hetkeksi vain, sillä universumilla on muita suunnitelmia Nadiaa varten kuin seesteinen onni...
Nadia, onnetar päätyi luettavakseni kustantamon ehdotuksesta. Kyse on uudesta nuortenkirjasta, joka avaa portteja onnen ja epäonnen, kohtalon ja sattuman, universumin salaisuuksien ja kuoleman ja tuonpuoleisen pohdintaan. Nadian elämä on hyvin epätavanomaista, eikä hän itsekään ole ihan tavallisin misukka. Hänellä on esimerkiksi lähes maaginen pianonsoiton taito, joka tosin – onnen ja epäonnen väistämättömän kamppailun myötä – päätyy kohtalon ivan uhriksi.
Nadian ja Eliaksen rakkaustarina vie totisesti jalat alta, niin täynnä tunnetta se on. Maalliset huolet eivät heitä vaivaa, eikä muusta kuin rakkaudesta ja ikuisesta yhdessäolosta juuri keskustella. Nuoret on selvästi tarkoitettu toisilleen, vaan huonostihan siinä käy: Nadian on lopulta lähdettävä uusiin universumeihin rakastaan etsimään. Vai onko kaikki lopulta vain yhtä pientä lasipalloa...?
Nadia, onnetar on kunnianhimoinen kirja. Tarinan kehykset ovat suureelliset, ja paikoin ne tuntuvat ylen mahtipontisilta. Toisaalta ymmärtäähän sen: puhutaan kuitenkin universumien tasolle yltävistä teemoista ja kaiken kattavasta kohtalosta, elämän tarkoituksestakin.
Suuret teemat osoittautuivat oman lukukokemukseni kohdalla haasteiksi. Jäi tunne, ettei niistä ole osattu valita tärkeintä, johon keskittyä, vaan mukaan on haluttu ottaa valtava kokonaisuus, jolla ratkotaan kiistattomasti elämän tarkoitus reilussa 200 sivussa. Ei kai sellainen tavoite voi onnistua, vaikka romaani tarjoaakin omanlaisensa näköalan elämän ymmärtämiseen.
Olen oletettavasti myös liian kyyninen Nadian tarjoamille universumeille ja elämän tarkoitukselle. Tietoisuus ja tuonpuoleisuus, henkinen kasvu ja mystiikka eivät oikein sovi minulle ainakaan tällaisessa paketissa. Kirjan korkealentoisuus pysyy jossain määrin nuortenkirjamaisissa aisoissa, mutta yhtä kaikki se on paikoin varsin raskasta luettavaa noustessaan sfääreihinsä.
Nadia, onnetar kuvaa kokemuksia, joihin moni voinee samaistua: menetys, suru, epäonnistuminen, virheelliset valinnat ja tahdonvastaiset tapahtumat ovat aiheita, joista lähes jokainen voi löytää jotain samaistuttavaa. Ehkä tasapaino onnen ja epäonnen välillä on mahdollista lopulta saavuttaa, meidän jokaisen?
Andrei Pajanne: Nadia, onnetar
Ulkoasu: Petra Pirinen
Imogen 2015
235 s.
Arvostelukappale.
_____
Muualla: Teppo Kulmala/Savon Sanomat, Dysphoria-blogi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!